Suomi uusi maailmanmestaruutensa

04.01.2014 00:27

Katsomossa oli tunnelmaa kun U16 ja U19 joukkueet saapuivat kannustamaan omiaan 2. finaalipeliin. Lajin synnyinkaupunki North Bay ei kuitenkaan saanut katsomoon niin paljon yleisöä kuin oli 2010 Tampereella tai 2007 Ottawassa. Kanada ei saanut näin ollen etulyöntiasemaa siitä, että kisat pidettiin ringeten syntysijoilla. Suomen joukkue oli tähän kuitenkin henkisesti varautunut.

Pelin ensimmäinen erä alkoi tasaisesti ja molemmilla joukkueilla oli tilanteita. Latautuminen näkyi pelissä ja päätykamppailut olivat tiukkoja. Suomen pelaajista huokui samanlainen tseluottamus ja taistelutahto kuten eilenkin.

Toiseen erään lähdettiin Kanadan johtaessa 0-2. Peli jatkui nopeatempoisena ja hyvin tasaisena. Anna Näkki teki toisen erän alkuun loistavia torjuntoja ja eikä maaliero päässyt kasvamaan Kanadan hyväksi. Kun toista erää oli pelattu viisi minuuttia, Anne Pohjola teki Suomen avausmaalin. Toisen maalin teki Marjukka Virta ja kolmannen Riikka Häyrinen. Tauolle lähdettiin Suomen johtaessa 2-3. Tämä oli tärkeä johtomaali ja hyvin todennköisesti myös plein käännekohta. Suomi sai lisää virtaa ja itseluottamusta, kun taas Kanada joutui takaa-ajo asemaan. 

Kolmas erä on tiukka ja Suomella oli paljon tilanteita, mutta Kanadan maalivahti Pittaway esitti hyviä torjuntoja. Gaudet tasoitti erän alussa tilanteeksi 3-3. Viisi minuuttia ennen erän loppua Marjukka Virta vei Suomen johtoon 4-3 pari minuuttia myöhemmin ja Siiri Kallionpää laukoi kolmannen erän päätöslukemiksi 5-3. 

Neljäs erä oli edelleen jännitysnäytelmää, sillä molemmat joukkueet halusivat lisää maaleja. Ferguson teki kaksi maalia ja Kirsi Pukkila kaksi. Suomelle kuudes maailmanmestaruus numeroin 7-5. Sam Jacks Trophy ojennettiin tänään ja mitalit sekä All Stars -palkinnot jaetaan huomenna klo 17.00 (7 h aikaero).

Team Finland Maailmanmestarit 2013

Kuvat Brian Doherty / Ringette Canada

U19 Team Finland President's Pool voittajat

Kuvat Brian Doherty / Ringette Canada

Päävalmentaja Timo Himberg totesi että voitto maistuua aina hyvälle. Kaikilla osa-alueilla onnistuttiin ja erityismainista maalivahti Anna Näkille. Maalivahtivalmentaja Kim Forsblom on ollut pitkään mukana maajoukkueessa ja maailmanmestaruuksiakin on kertynyt useampi.

Jää nähtäväksi mitkä ovat Kanadan eväät tulevaisuuden menestymiseen? Heitä on sentään moninkertaisesti suomalaisiin verrattuna. 

Nuoret voittivat tänään Presidents Poolin, jossa olivat mukana U19 Kanadasta, USA ja Ruotsi. Lauantaina Kanada ja Suomi pelaavat nuorten maailmanmestaruudesta klo 16.00 ja USA ja Kanada pelaavat pronssimitalista. 

Otteluraportti:

http://www.leaguestat.com/ringettecanada/worlds/en/stats/text-game-report.php?game_id=3642 

Tulospalvelu:

http://www.leaguestat.com/ringettecanada/worlds/en/stats/schedule.php 

 

Mediaopas:

https://ringette.skrl.fi/File/Maa-%20ja%20aluejoukkueet/Team_Finland_2013_Mediaopas.pdf?rnd=1388173195

 

Team Finland Kisasivut:

https://ringette.skrl.fi/fi/Maajoukkueet/WRC2013+North+Bay%2C+Kanada.html

 

WRC2013 viralliset kisasivut:

http://worldringettechampionship2013.com/home.php