Laadukkaan arjen ringetteperhe

11.02.2019, Hyvinkää SM

 
Laadukkaan arjen ringetteperhe – niillä sanoilla kuvailisin joukkuettamme. Mutta mikä sitten tekee arjestamme laadukasta? Se on elämää urheilijan tavoin suurella sydämellä. Takana saattaa olla pitkä työ- tai koulupäivä sekä auto- tai junamatka jopa Jyväskylästä asti Hyvinkäälle, mutta siitä huolimatta hallilla hymyssä suin moikataan toisiamme ja ollaan valmiita antamaan itsestämme parhain suoritus joukkueen eteen toisiamme kannustaen.

 

Muun arjen lisäksi treenimäärät hipovat ammattilaispelaajien määriä, sillä yhteisten treenien lisäksi on omatoimisia harjoitteita tai treenejä ja pelejä toisen lajin parissa. Kaikki työ tehdään yhdessä asetettujen tavoitteiden eteen ja tärkein niistä on matkasta kulkemisen arvoisen tekeminen. Luotamme vahvasti siihen, että laadukkaalla tekemisellä ja sitä kautta saatavien onnistumisten myötä tulemme saavuttamaan vielä haluamamme tuloksen. Ensisijaista ei siis ole päämäärä, vaan yhdessä laadukkaasti kuljettu matka, jonka kautta haluttu tulos voidaan saavuttaa.

 

Jokaisella pelaajalla on joukkueen yhteisiä tavoitteita tukevia henkilökohtaisia tavoitteita. Jonkun tarvitsee kehittää voimaa, toisen nopeutta ja kolmannen kestävyyttä jne. Kesätreeneistä lähtien olemme noudattaneet valmentajamme Kimin hyvin suunniteltuja treeniohjelmia, joihin on sisällytetty oman tavoitteen mukaisia harjoituskertoja. Niiden avulla jokainen on voinut keskittyä kehittämään omien tavoitteiden mukaisia osa-alueitaan. Yhteiset ja henkilökohtaiset harjoitteet sekä SM-sarjassa pelaaminen ovat väistämättä tukeneet sitä, että olemme kauden aikana kehittyneet niin joukkueena kuin yksilöinä.

 

Työn, opiskelun tai molempien sekä mahdollisesti lapsiperheen arjen yhteensovittaminen pelaamisen kanssa vaatii pelaajilta paljon voimavaroja ja suunnittelua. Me pelaajat emme voisi viettää laadukasta urheilijan arkea ilman ensiarvoisen tärkeitä toimihenkilöitämme, joilla jokaisella on merkittävä roolinsa. Huoltotiimimme Peksin ja Karimin ansiosta pelaajilla riittää vettä pulloissa ja nessuliinoja sekä varusteet ovat aina tarvittavassa iskussa. Lisäksi Karim pitää huolta joukkueenjohtajan tärkeistä tehtävistä, joista yksi tärkeimmistä pelimatkoilla pelaajien mielestä on: milloin syödään. Tälle kaudelle tärkeä lisä on ollut fyssarimme Antsa, joka tiistai-rääkkitreenien lisäksi huolehtii pelaajien kehonhuollosta ja vammojen kuntouttamisesta. Kirstunhaltijamme Mikko pitää pystyssä joukkueemme taloutta sekä sen lisäksi ikuistaa pelihetket upeilla kuvilla, joista myös somekansa saa nauttia. Valmentajaamme Kimiä arvostetaan suuresti sekä hän saa pelaajat yltämään parhaimpiin suorituksiinsa niin treeneissä kuin peleissä. Lisäksi hän on huolehtinut pelaajien psyykkisestä valmennuksesta. Ei ole olemassa sellaista asiaa, josta pelaajat eivät voisi Kimin kanssa puhua.  

 

Parasta joukkueessamme on yhteenkuuluvuus, joka on suurin voimavaramme. Sen avulla olemme voittaneet kauden aikana eteen tulleita vastoinkäymisiä, kuten loukkaantumisia. Kunnioitamme toisiamme juuri sellaisina kuin olemme ja omalaatuisen huumorimme ansiosta ei tämän porukan keskuudessa naurua puutu. Tunnen olevani etuoikeutettu kuuluessani tähän yhtenäiseen, motivoituneeseen ja tavoitteiden eteen aina 110 -lasissa töitä paiskivaan ringetteperheeseen. Haluan tähän lopuksi kiittää koko ringetteperheemme puolesta taustajoukkoihin kuuluvia isä Tahvanaista, DJ Joonasta ja Ronia, videomestari Piispaa sekä kotijoukkoja, pikkufaneja, seuraa, sponsoreita ja Hyvinkään jäähallin vakseja tuestanne tällä kaudella! Te olette olleet myös arvokas osa sitä, miksi matkamme on ollut kulkemisen arvoista. Nähdään hallilla!

 

Terkuin, Sanni Korhonen, Hyvinkää Ringette SM-joukkue

 

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne