Vieraskynä

Peliminä vs siviiliminä

20.11.2020, Laitilan Jyske 1-ringette

 

Jokainen pelaaja, huoltaja, valmentaja, tuomari ja jopa katsoja tunnistaa itsensä varmasti otsikosta, mutta puhutaan aiheesta nyt pelaajan näkökulmasta. Kun saavutaan hallille, peliminä alkaa jo ilmestyä kehon elkeisiin. Alkulämpällä jännitys kasvaa ja jokainen hakee pelifiilistä omalla tavallaan. Musa soi kopissa ja kaikki fiilistelee varusteita pukiessa. Jännitys ja pelifiilis vain kasvaa edelleen. Nyt ollaankin jo vaiheessa, kun kypärä laitetaan päähän ja päästään pelaamaan! Pilli soi pelin alkamisen merkiksi, ja jokaisen peliminä pääsee kunnolla valloilleen.

 

Joskus pelaajat ottavat kentällä yhteen oikein ottein, joskus väärin ottein ja joskus jopa sanallisesti. Joillakin on vastapuolella myös hyviä ystäviä, mutta silloin, kun on oman seuran pelipaita päällä, ovat he vastustajia ja heidät kohdataan kuin muutkin vastustajat. Pelin jälkeen kuitenkin vaihdetaan samaisen ystävän kanssa kuulumisia ja puidaan ehkä pelin tapahtumiakin läpi. 

 

Pelissä jokainen elää omilla tunteillaan, niinkuin seiskojen vieraskynässä jo kerrottiinkin siitä laajasta tunteiden kirjosta. Tätä kaikkea on ”peliminä”. Luulen, että moni tunnistaa tekstistä itsensä, edes osittain. Erilaisilta tunteilta ei vältytä, kun jokainen yrittää tehdä kaikkensa voiton eteen. Ei vältytä niiltä ilon tunteilta, eikä varsinkaan turhautumisilta tai edes kirosanoilta. 

 

Välillä pääsee sammakoita suusta ja eläydytään peliin huutamalla kuorossa viivarikkoja, neljää pelaajaa alueella tai muuta tuomarin päätöksen takana olevaa asiaa. Joskus kyseenalaistetaan tilanteita tai vihellyksiä äänekkäästi tai vähemmän äänekkäästi. Mitä sitten? Tämä kuuluu peliin ja siitä ei kuulu tuomareiden toimesta rangaista, jos se pysyy hyvän maun rajalla. Peli ei ole peliä, jos niitä tunteita ei saa tai voi näyttää. Rajansa kuitenkin kaikella, mutta jos kuorossa huudetaan viivarikkoa, se on vain peliin eläytymistä. Muistetaan tämä ja annetaan peliminän tulla esiin joka kerta, kun luistelemme kaukaloon!

 

-Laitilan Jyske 1-ringette

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Joukkueurheilun hienoutta

12.11.2020, Ilves SM

 

Lauantai kulunut bussissa istuen pelireissulla Lapinlahteen, kotona Tampereella ollaan myöhään yöllä ja sunnuntaina aamusta takaisin hallille valmiina seuraavaan peliin. Nopeammin kuin huomaakaan on viikonloppu hurahtanut ja koittaa maanantai, arki ja sen mukanaan tuomat työt sekä kouluhommat, sillä kuten aikaisemmassakin vieraskynäteksteissä on mainittu, ei kukaan pelaaja ringetestä valitettavasti palkkaa saa.  Töiden ja koulun jälkeen useampana iltana viikossa saavutaan hallille, reenataan joukkueena ja hiotaan peliä jälleen seuraavaa viikonloppua varten. Kun mietitään minkä tahansa lajin pelaamista kilpasarjassa, ei mielestäni voida puhua enää pelkästä harrastuksesta. Kilpasarjassa “harrastukseen” sitoudutaan eri tavalla ja joukkueen sekä jokaisen sen yksilön toiminta on tavoitteellista ja toiminnalla tähdätään muuhunkin kuin liikunnan riemuun tai hyvään fyysiseen kuntoon. 

 

Edellä kirjoittamani saa monen pelaajan arjen kuulostamaan siltä, ettei varsinaisia vapaapäiviä ole, mikä on täysin totta. Mistä me pelaajat sitten saamme motivaatiota tehdä tätä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen? Tein itse lopetuspäätöksen keväällä 2019 ja kuinka kävikään, vuoden jälkeen palasin lajin pariin. Välivuoteni aikana huomasin, miten kaipasin joukkueen kanssa yhdessä tekemistä, sitä että urheilun riemut ja pettymyksen voi jakaa muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Uskoisinkin, että juuri joukkue ja joukkuehenki on se, joka motivoi pelaajat saapumaan hallille väsyneenä työ- ja koulupäivän jälkeen ja pelaamaan vielä tämän yhden kauden monetta vuotta putkeen. Joukkueurheilussa nimittäin koetaan ja opitaan sellaisia asioita, joita en usko muualta saatavan ja niitä on vaikea avata ihmisille, jotka eivät ole joukkueurheilun hienoutta kokeneet. 

 

Joukkueesta muodostuu usein niin sanottu toinen perhe, sillä aikaan yhdessä vietetään paljon. Itse kuulun tämän kauden Ilveksen uusiin tulokkaisiin ja kesällä reeneihin mennessäni en montaakaan pelaajaa ennestään tuntenut. Nyt vajaan puolen vuoden aikana olen päässyt tutustumaan mahtaviin uusiin ihmisiin ja joukkueen vanhuskaartiin kuuluvana päässyt myös seuraamaan monien nuorten lahjakkuuksien kehittymistä, ensimmäisiä SM-sarja maaleja sekä maailmanluokan pelaajien haastamista kentällä. Uskon että moni pelaaja voi allekirjoittaa sen, että hallille saavuttaessa väsymys sekä muun elämän stressi väistyvät ja joukkuekavereiden jutut saavat nauramaan huononkin päivän jälkeen. Toisia tsempataan, kysellään kuulumisia ja nautitaan urheilusta ja tekemisestä yhdessä, tästä on mielestäni joukkueurheilussa parhaimmillaan kyse ja tämän vuoksi itsekin “vielä tämän yhden kauden pelaan”


-Tuuli Uusitalo, Ilves Ringette

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Jäätilanteen ja harjoitteluolosuhteiden eriarvoistava vaikutus

11.11.2020, Ringette Walapais ry

 

Onko ringetellä tasa-arvoinen asema jäälajien keskuudessa? Tapetaanko jäällä pelattava ringette sukupuuttoon kaupungeissa? Halutaanko ringetestä tietoisesti tehdä pienten paikkakuntien erikoisuus? Halutaanko, että tulevaisuudessa ringeten arvokisamitalikahvituksia ei Suomessa järjestetä?

 

108 lisenssin alaista harrastajaa. 7 ikäryhmää. 244,50 tuntia jääaikaa kaudessa. Kun tästä jääajasta käytetään kotipeleihin 48,50 tuntia, keskimääräiseksi kuukausittaiseksi harjoitteluajaksi saadaan 3,2 tuntia kuukaudessa ikäryhmää kohden. Kuukausittaista jääharjoitteluaikaa saadaan nostettua keskimäärin 6,5 tuntiin kuukaudessa, kun jäällä harjoittelee kaksi tai parhaimmillaan kolme eri ikäryhmää yhdessä. Turvallisuussyistä yhteisiä harjoituksia voidaan tehdä vain rajallisesti. Miltä kuulostaa?

 

Yllä oleva laskelma on todellisuutta Vantaalla. Tai olisi ollut viime kaudelle, ellei harrastustoiminta olisi keskeytynyt koronaepidemian vuoksi. Tällä kaudella harrastajamäärien noustessa ja vastaavasti käytettävissä olevan jääajan laskiessa ikäryhmämme pääsevät harjoittelemaan jäällä entistäkin vähemmän.

 

Tavoitteellinen harjoittelu edellyttää kunnollisia harjoitteluolosuhteita. Ringette on jäälaji, jossa harjoittelu tapahtuu pääsääntöisesti jäällä. Kuivaharjoittelu on tärkeä osa kokonaisharjoittelua, mutta sillä ei voi korvata jäällä tapahtuvaa harjoittelua. Suosituksen mukaisesti 10–11-vuotiaiden ringeten pelaajien olisi hyvä harjoitella oman joukkueensa kanssa viisi tuntia viikossa (Kihu). Oman tulkintani mukaisesti tästä tulisi jääharjoittelua olla kolme tuntia viikossa. Tämä toteutuukin monessa seurassa. Vantaalla tämän ikäiset tytöt pääsivät viime kaudella harjoittelemaan jäällä oman ikäryhmänsä kanssa viikossa keskimäärin alle tunnin, kun kotipelit pelataan omilla harjoitusvuoroilla.

 

Harrastusolosuhteet eivät aseta pelkästään eri ringetteseuroja eriarvoiseen asemaan. Jääajan puute on uhka koko lajille. Seurat eivät voi kasvaa kysynnän mukaan vaan joutuvat rajoittamaan harrastajamääriään ja peliryhmiään. Näin lajin eteenpäin vieminen on yksinomaan niiden seurojen varassa, joilla harrastusolosuhteet ovat kunnossa ja jääaikaa tarjolla. Uskon ja väitän, että siksi lajin huipulle ponnistetaankin suhteessa harrastaja- ja asukasmääriin nähden juuri pieniltä paikkakunnilta, joissa jääaikaa on enemmän tarjolla. Vai miten muuten selittäisimme sen, että vuoden 2019 maajoukkueessa kasvattajaseurakseen ilmoitti alle 50 000 asukkaan kunnan alueella toimivan seuran 61 % pelaajista? Näistä kolmasosa alle 10 000 asukkaan kunnan seuran (SKRL, ringettemaajoukkue).

 

Vantaalla on neljä jäähallikaukaloa. Yli 230 000 asukkaan kunnassa määrä on sama kuin yli kolme kertaa pienemmässä Hämeenlinnassa.  Samankokoisessa kaupungissa Tampereella jäähallikaukaloita on käytössä 10 (jäähalliportaali.fi) Jäsenmäärään nähden ringette saa vähiten jäätunteja Vantaalta verrattuna jääkiekkoon ja taitoluisteluun (jäätarveselvitys Vantaa seurat). Suhdeluku ringeten ja jääaikakisassa voittavan seuran välillä on 1:10. Poliittisella eriarvoistamisella vahingoitetaan ei pelkästään vantaalaista ringetteä, vaan ringetteä lajina. Väitän, että Suomen ja maailman huipulla halutaan mieluummin nähdä muiden jäälajien edustajia kuin ringeten. Miten muuten selittäisimme tämän eron?

 

Miten jäätilannetta ja harjoitteluolosuhteita voidaan parantaa? Kaikki lähtee riittävästä määrästä harjoittelupaikkoja ja niiden tasapuolisesta jakamisesta. Vain näin taataan olosuhteet, joissa harjoittelua voidaan tehdä sekä tavoitteellisena harjoitteluna että kuntoa kohottavana harrastustoimintana. Turussa otettiin käyttöön malli, jossa jääaika on jaettu pisteytysjärjestelmän avulla eri seurojen kesken. Pisteytys perustuu sekä harrastajamäärään että joukkue-/ryhmämäärään. Mielestäni tämä on malli, joka pitäisi ottaa käyttöön myös muissa kaupungeissa. Malli viestittää tasa-arvoista kohtelua eri jäälajien välillä.

 

Miksi muiden kuin vantaalaisten pitäisi asiasta välittää? Siksi, että Vantaa ei ole ainoa paikkakunta, jossa ringeten harrastusolosuhteet ovat puutteelliset, jääaika kortilla ja jäänjako epätasa-arvoinen. Siksi, että ringette on lajina nuori ja kehittyy globaalin harrastajamäärän kasvaessa. Siksi, että lasten, nuorten ja aikuisten liikuttaminen myös ilman tavoitteellisuutta on meidän kaikkien seurojen etu, johon tarpeeseen emme pääse vastaamaan täysipainoisesti tällä hetkellä. Siksi, että myös meidän suurilla paikkakunnilla asuvien lapsilla on haaveita olla uusia Anne Pohjoloita, Susanna Tapaneja ja Emmi Mereliä ja saada harjoitella tavoitteellisesti. He ovat motivoituneita ja harjoittelevat tavoitteellisesti niillä resursseilla, joihin heillä on omalla paikkakunnallaan mahdollisuus. Siksi, että ringetelle kuuluu tasa-arvoinen asema jäälajien keskuudessa ja se on meidän kaikkien seurojen ja jokaisen harrastajan yhteinen asia. Siksi, että alati kaupungistuvassa Suomessa emme halua, että juniori- ja harrastesarjoja pelataan edes osin tossuringettenä.

 

Sari Rautio

Viestintä, Ringette Walapais ry

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Tunteet pelissä

06.11.2020, Seiskat Ykkönen

 

Tähän alkuun haluan mainita ja painottaa, että minä en ole minkään alan asiantuntia ja kohta lukemasi teksti pitää sisällään minun ajatuksiani ja pohdintojani.

 

Monesti kun puhumme tunnekäyttäytymisestä pelitilanteessa, ajattelemme tunteiden mitätöintiä niin sanottua ”tunteiden nollausta”. Haluaisin tässä kirjoituksessa tuoda esille ajatuksiani tunteista, tunnekäyttäytymisestä sekä etenkin siitä, miten ne vaikuttavat peliin. Tämä aihe on ollut meidän joukkueessamme esillä jo muutamaan otteeseen tämän kauden aikana. Tunteet leviävät joukkueessa pelaajien kesken salaman nopeasti sekä positiiviset että negatiiviset tunteet. Pelaamme lajia, jossa suoritamme yksilönä koko joukkueelle, pelaamme joukkueena, mutta silti käytämme hyväksi jokaisen yksilön vahvuuksia. Kun yksilön tunteet siirtyvät innostuneesta ja iloisesta negatiiviseksi pelissä, miten se vaikuttaa koko joukkueeseen? Kuinka pystyt yksilönä esimerkiksi epäonnistumisen jälkeen sivuuttamaan pettymyksen, ettei se muutu suruksi ja näin leviä koko joukkueeseen? Entä miten pystyt yksilönä luomaan koko joukkueelle positiivista tunnetta, miten paljon sinun tunteesi vaikuttavat koko joukkueeseen?

 

Yhden pelin aikana käyn henkilökohtaisesti läpi koko tunteiden laajan kartan; ilo, pelko, rakkaus, suru, viha, yllätys… Ilo saa minut kannustamaan koko joukkuetta, iloitsemaan omia ja muiden onnistumisia, innostumaan ja rentoutumaan. Pelko saa minut huolestumaan, jos jollekin sattuu jotain kentällä. Rakkaus saa minut luottamaan omaan joukkueeseeni. Suru saa minut kokemaan pettymystä ja syyllisyyttä epäonnistumisista. Viha saa minut ärtymään ja turhautumaan tappiosta tai tappioasemasta, se saa minut raivostumaan, jos kuulen vastustajan tai katsojien huutelevan törkeyksiä meidän joukkueellemme. Yllätys saa minut ällistymään esimerkiksi upeista maaleista, se saa minut jännittämään lopputulosta ja ilahtumaan voitosta.

 

Pelin aikana joukkueen ilmapiiri on isossa roolissa, jos kaikilla on iloinen tunne ja koko joukkue luottaa itseensä ja toisiinsa, on lähtökohdat peliin hyvät. Kun negatiiviset tunteet alkavat kuohumaan pelin aikana, lähtökohdat muuttuvat radikaalisti. Jos joukkueen kesken vallitsee epätoivo, pettymys, lamaannus ja turhautuminen tiedämme kaikki, että sieltä on vaikea nousta takaisin iloiseen ja luottavaiseen toimintaan. Jokaisen pelaajan tulisi siis omalla toiminnallaan välittää joukkueelle positiivisia tunteita, vaikka kuinka negatiiviset tunteet olisivat ottamassa vallan. Mielestäni jokaisen pelaajan olisi silti hyvä ymmärtää, että tunteita ei pitäisi, eikä saisi mitätöidä edes pelin aikana. Kaikki tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja ne motivoivat käyttäytymistämme. Ne auttavat meitä sekä kentällä että sen ulkopuolella. Kuitenkin on hyvä muistaa, että tunteet eivät aina ole faktoja todellisuudesta, jos tunnet epävarmuutta, et silti välttämättä ole epäpätevä. Jos tunnet olevasi peloissasi, et silti välttämättä ole vaarassa. Miten löytää se kultainen keskitie, missä negatiivisia tunteita ei täysin mitätöidä, mutta ulospäin näytät itsestäsi vain positiivisuutta? Tähän minulla ei ole vastausta, jos jollain on, olen pelkkänä korvana!

 

-Neea Lampinen

 

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Kohti kannua

25.10.2020, LL-89 SM

 

Kausi on lähtenyt käyntiin ja arki on alkanut rullaamaan myös Lapinlahdella. Etelästä on tullut muutamia uusia pelaajia joukkueeseen. Nyt täällä vieraskynää kirjoittelevatkin joukkueen uudet pelaajat.

 

Erittäin hyvillä fiiliksillä mennään kautta eteenpäin. Nyt haetaan ihan uutta nostetta uralle. Toisille tämä kausi alkaa olla viimeisiä, toisille taas uuden opettelua. Ikäerot joukkueessa on suuria, mutta se ei ole menoa haitannut, eikä tule haittaamaan. Tavallaan tuntuu oudolta, että pelaa nyt lapsuuden idoleiden kanssa samassa joukkueessa. Ensimmäistä kertaa kun oltiin samassa pukukopissa, jännitti tosi paljon. Pikkuhiljaa on kuitenkin tajunnut, että hekin ovat vaan ihmisiä, joiden saavutukset ovat tinkimättömän työn ja monien vuosien uhrauksien takana. 

 

Täällä Lapinlahdella on ihan erilainen urheilukulttuuri kuin etelässä. Se on jotain mitä ei voi selittää ennen kuin sen itse pääsee kokemaan. On ollut hieno huomata kuinka joukkueemme pelaajat on ottaneet meidät avoimesti vastaan, vaikka heillä on yhteisiä kokemuksia ja menestystä takana enemmän kuin meillä osalla ikää. 

 

Joukkueessa vallitsee niin kova voitontahto ja periksiantamattomuus. Kaikki on valmiita uhraamaan itsensä 100% menestyksen eteen.

 

Pelitapa Say Cheese joukkueessa eroaa meidän uusien pelaajien aiempien joukkueiden pelitavasta aika paljon. Ollaan päästy kuitenkin hyvin jyvälle uuteen pelitapaan. 

 

Yksi asia, joka on joukkuehengen kannalta tärkeää on se, että on hauskaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan ringetestä palkkaa saa, joten pelaamisesta pitää nauttia. Savolainen huumori on avannut meille ihan uusia näkökulmia asioihin. Ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa. Rentoja letkautuksia ja kieroutunutta huumoria kuullessaan päivä paranee aina kummasti ja siitä on aika hyvä fiilis aloittaa treenaaminen tai keskittyminen peliin!

 

Toivotaan että pääsemme pelaamaan kauden loppuun asti ja jakamaan mestaruuden oikealla tavalla!

 

-Minka Levander

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »