Juuso - aikaansa edellä -kirja julkistettiin tänään

06.10.2011 00:00
 

"Vuonna 1979 Juuso toi renkaita tytöille Aurajoen yhteiskouluun ja tytöt pitivät pelistä heti. Ringeten aloittaminen oli helppoa ja tytöt pistivät omin voimin ensimmäisen ringetteseuran pystyyn."

Lämminhenkinen Juuso-aikaansa edellä -kirjan julkistamistilaisuus pidettiin tänään Suomen Urheilumuseolla. Teos Juuso-aikaansa edellä on kertomus maajoukkujääkiekkoilijan, valmentajan, urheiluvaikuttajan ja ringeten "isän" Juhani "Juuso" Wahlstenin elämän mittaisesta matkasta. Teos avaa lukijalle kokemuksia ja kohtaamisia matkalla pienestä suomalaisesta kaupungista kansainvälisten pelikenttien edustajaksi. Wahlstenin pioneerityö suomalaisen urheilukulttuurin toimijana ja edelläkävijänä kuvataan yksityiskohtaisesti Juuson kokemana ja kertomana. Asiantuntevana apuna kirjan kirjoittamisessa on toiminut Kalle Kaskinen, jota Juuson on myös valmentanut.

Julkistamistilaisuudessa Juuso korosti yhteispelin merkitystä urheilussa, urheilun tuomaa nautintoa sekä koululiikunnan merkitystä. Älypeli - Ilopeli - Yhteispeli -kuvastaa juuri näitä arvoja, joita meillä ringetessä arvostetaan vielä tänäkin päivänä. 

Kirjoja voi tiedustella Suomen Urheilumuseosäätiöstä, pia.arvo()stadion.fi, 09-434 2250. Kirjan hinta on 26 €.

 

Suomen Ringetteliitto ry

Viestintä

040 586 45 85