Vieraskynä

Paitsio! Eiku…

15.10.2018, Lukko Ykkönen

 

Viivaylitykset, hyökkäysaika ja vihellyksen jälkeiset aloitukset... Nämä, ja moni muu sääntö olivat vielä keväällä täysin vieraita käsitteitä, joista minulla ei ollut ollenkaan tietämystä. Olen aina pelannut jääkiekkoa, mutta viime keväänä tuli päätös lopettaa lajin harrastaminen kilpailumielessä. Olin muutaman viikon siinä uskossa, että tulevasta talvesta tulee erilainen, sillä viikonloput olisivat vapaita pelireissuista.

 

Eräänä päivänä sain kuitenkin viestin: "Sulle soitetaan pian". Siinä odotin puhelua, ja tiesin, mitä asia tulisi koskemaan. Puhelin soi, ja minulta kysyttiin, haluaisinko tulla pelaamaan ringetteä Lukon naisten ykkössarjan joukkueeseen. Vastasin, etten ole ikinä seurannut saatikka pelannut ringetteä, eikä minulla ole harmainta hajuakaan säännöistä, mutta jos minulle saadaan säännöt ja rinkulankäsittely opetettua, olen valmis ottamaan haasteen vastaan.

 

Kesä oli harjoittelun täyteistä aikaa. Punttia, juoksureeniä, sun muuta harjoiteltiin ahkerasti, ja vielä siinä vaiheessa harjoitteet tuntuivat tutuilta ja turvallisilta. Kesän loppua kohden oli aika pukea uudenlaiset varusteet päälle ja mennä jäälle. Ensimmäiset jääharjoittelut menivät valtaosin sääntöjen ja rinkulanhallinnan opetteluun. Jatkuva harjoittelu on tuottanut tulosta, ja suurimmaksi osaksi olenkin omaksunut uuden lajin säännöt, eikä harjoittelu tunnu enää niin epätoivoiselta.

 

Viivaylitykset olivat aluksi suuri haaste, koska järkeeni ei käynyt se, että pelaaja voi ylittää siniviivan ennen rinkulaa, koska jääkiekossahan tilanne tuomittaisiin paitsioksi. Myös viivan yli syöttäminen saattoi välillä unohtua, ja painelin innokkaana suoraan hyökkäyspäätyyn. Onneksi virheistä oppii.

 

Tämän parempia joukkuetovereita tai valmentajia en olisi voinut edes toivoa. Heillä riittää kärsivällisyyttä opettaa ja neuvoa minua joka päivä, vaikka itsellä meinaa välillä usko loppua. Monet pelaajat ovat olleet joukkuekavereita pienestä saakka, mutta nyt meille on tullut paljon myös uusia kasvoja. Joukkueemme koostuukin hyvin sekalaisista ja eritaustaisista pelaajista. Meidän ryhmän valttikorttina pidän sitä, että kaikilla on aina hauskaa ja joukkue päättää yhdessä joukkueen asioista. Pelaamme tosissaan, mutta emme totisesti. Ja uskon, että tämä kantaa meidät pitkälle.

 

Iida Lehtinen, Rauman Lukko

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Miten sinä valmennat?

08.10.2018, EKS SM

 
Jokainen urheilija ja urheilun parissa jollain tavalla toimiva henkilö on varmasti viime vuosina törmännyt tavalla tai toisella siihen, että valmennuksesta puhutaan yhä enemmän urheilija- tai yksilölähtöisenä ja vanha autoritäärisempi käskytystyyli on väistymässä historiaan. Ilmiö on täysin sama kuin liike-elämän johtamisessa – esimiestyö on entistä vaativampaa, kun työntekijät odottavat johtamiselta eri asioita. Enää ei voi nojautua siihen, että kaikki ihmiset hyppäävät samaan suuntaan, kun heitä vaan käsketään. Tai näin ainakin puhutaan ja kirjoitetaan, mutta mikä on todellisuus?

 

Sekä urheilussa että liike-elämässä pitkään toimineena näen, että suunta on juuri yllä kuvatun kaltainen – ja näin ollen ainakin omasta mielestäni täysin oikea. Olemme kuitenkin vielä kaukana siitä, että jokainen valmentaja tai esimies toimisi lähellekään yksilölähtöisiä menetelmiä noudattaen. Osa on edelleen jumissa käskyttävässä moodissa, ja ikävä kyllä tätä näkee ja kuulee edelleen paljon myös juniorikenttien laidalla. Pahimmassa tapauksessa käskytykseen liittyy myös nöyryytys ja virheisiin takertuminen, mikä on ihan maalaisjärjenkin mukaan täysin väärä lähestymistapa ihmisten kehittämiseen – olivat he sitten lapsia tai aikuisia, urheilijoita tai asiantuntijatyötä tekeviä ammattilaisia. Onneksi iso osa valmentajista ja esimiehistä pyrkii jo selkeästi hyödyntämään yksilölähtöisempiä johtamistapoja. Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan vielä ole joko täysin sinut niiden kanssa tai hairahtuvat tiukan paikan tullen luottamaan käskytykseen. Sitten on se osa, joka on joko luonnostaan tai harjoittelemalla omaksunut erittäin hyvin yksilökeskeisemmän johtamisen, ja pystyy selviämään myös tiukoista tilanteista hermojaan menettämättä ja yksilöt huomioiden. Yritysmaailmassa puhutaan valmentavasta johtamisesta, urheilussa psyykkisestä valmennuksesta.

 

Entä sitten ringetessä – missä vaiheessa me olemme? Tuntematta todellakaan koko Suomen tilannetta, sanoisin että meidänkin joukostamme löytyy valmentajia, joukkueenjohtajia ja seurapäättäjiä jokaisesta äsken mainitsemastani ryhmästä. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että maajoukkueen pitkäaikainen valmentaja Kim Forsblom on tuonut psyykkisen valmennuksen vahvasti mukaan maajoukkuetoimintaan, ja toimii näin esimerkkinä koko ringetteväelle. Hienoa on myös se, että aloittaessani itse viime kaudella EKS:ssa psyykkisen valmennuksen asiantuntijana, sain paljon positiivisia kommentteja rooliini liittyen – eli tilausta näyttää kyllä olevan. Olenkin ylpeä siitä, että Suomen suurimpana ringetteseurana pystymme tarjoamaan tukea tällä alueella sekä seuramme valmentajille, että pelaajille.

 

Psyykkisten taitojen kehittäminen on pitkä prosessi. Jos nuorena opittua virhettä luistelutekniikassa ei korjata päivän harjoittelulla, ei myöskään esimerkiksi itseluottamuksen puutetta pelaajalla pystytä hetkessä korjaamaan. Suurin ero on se, että psyykkisiä taitoja tarvitaan myös muilla elämän osa-alueilla, jolloin väärän tyyppinen valmennus voi jättää syvänkin arven. Siksi meidän pitäisi valmentajina kiinnittää entistä paremmin huomiota siihen, että jo junioritasolla otetaan pelaajien psyykkiset ominaisuudet huomioon. Eikä se vaadi mitään ihmeellistä – nuoremmatkin lapset voidaan opettaa tunnistamaan omia vahvuuksiaan, asettamaan tavoitteita, keskittymään, uskaltamaan yrittää vaikka epäonnistumisen riski on olemassa jne. Pieniä asioita, jotka jokaisen valmentajan on helppo toteuttaa. Teini-ikäisten kanssa tulee esiin uusia teemoja – esimerkiksi C-juniorien kanssa puhuimme viime kaudella itsetunnosta, motivaatiosta ja tunnekontrollista. Ja mitä kovemmalle sarjatasolle mennään, sitä enemmän tarvitaan mm. painetilanteiden hallinnan taitoja – SM-joukkueemme kanssa tämä teema oli vahvasti esillä viime kaudella. Mutta eivät ne aikuisten tarpeet psyykkisen valmennuksen osalta kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin erilaisia nuorempiin verrattuna – ne vain muuttavat hieman muotoaan, kun oma minäkuva kehittyy. Ja kun tässä vaiheessa pelaajauraa lajitaidot ja taktiikat ovat jo hyvin pitkälle hiottuja, pitäisi fokuksen olla entistä enemmän yksilöllisten tarpeiden tukemisessa, sillä tässä vaiheessa psyykkisten taitojen kehittämisellä voidaan saada isojakin henkilökohtaisia harppauksia aikaan.

 

”Mielen valmentaminen on valmentajan tärkein tehtävä” sanoi Erkka Westerlund eräässä hiljattain lukemassani haastattelussa. Kannustankin nyt kaikkia Suomen ringettevalmentajia miettimään hetken itseään ja omaa valmennustyyliään. Mihin aiemmin mainitsemistani ryhmistä sinä kuulut? 

 

Sanja Hovilainen
EKS Ringette – psyykkinen valmentaja

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Hei Ringetteväki!

01.10.2018, RNK BSM

 
Nyt on kausi 2018 – 2019 saatu käyntiin. Mekin saimme Raisioon muutaman vuoden tauon jälkeen BSM-joukkueen kasaan.  Joukkueemme on pieni ja onneksi saimme kolme REO-pelaajaa avuksemme. Edessä on haasteellinen kausi saada pelattua kaikki sarjapelit näin pienellä porukalla, mutta intoa ei ainakaan tule puuttumaan. Nyt oli ensimmäinen kesä, kun pelaajat halusivat treenata yhdessä koko kesän ja kesätaukoa ei haluttu pitää ollenkaan.
Joukkue on hitsautunut hyvin yhteen ja harjoituksissa tehdään hommia tosissaan, mutta ei vakavissaan. Yhtiäkään harjoituksia  ei ole näkynyt, missä ei olisi nauru kuulunut.
Tällaista tämän loistavan lajin harrastamisen pitäisikin olla. Kunnon treenaamista, hauskuutta unohtamatta. Annetaan jokaisen kehittyä omaan tahtiin ja kaikille mahdollisuus näyttää osaamisensa ja halunsa kehittyä pelaajana.

 
Pelaajapula tuntuu nyt vaivaavan montaa seuraa. Jo nuoremmissa joukkueissa on vaikeuksia saada joukkueita muodostettua. Kaikkien pitäisi panostaa lajinkehittämiseen ja mainostamiseen. Lajihan on mitä mainioin, mutta siitä tiedetään yhä yllättävän vähän ns. ringetteväen ulkopuolella. Peleihin pitäisi saada lisää katsojia ja meistä jokainen voi tehdä osansa pyytämällä tuttuja ja vähän tuntemattomiakin katsomaan pelejä ja tutustumaan lajiin.
Somekanavilla mainostaminen tavoittaa nykyään ehkä eniten ihmisiä ja tähän me kaikki voimme helposti osallistua jakamalla ja tykkäämällä eri seurojen ja liiton ringetteuutisia.

 
Seurojen yhteistyö täytyy saada paremmin toimimaan, jotta lajia saadaan kehitettyä ja harrastajamääriä lisättyä. Ja tämä työ täytyy aloittaa pienimmistä pelaajista, ringettekoulusta, G- ja F-sarjasta. Näihin joukkueisiin tarvitaan vapaaehtoisia, innokkaita valmentajia, huoltajia ja muita toimihenkilöitä, jotka saavat joukkueet toimimaan. Kuten me tiedämme, pelkät pelaajat eivät riitä, vaan vapaaehtoisilla toimihenkilöillä on suuri merkitys joukkueen toimimiseen.  Pyritään jokainen käytöksellämme näyttämään, että joukkueen kanssa toimiminen on kivaa ja todella antoisaa puuhaa, lasten vuoksi tehtyä todella arvokasta työtä, joka ei mene hukkaan.

 
Toivotamme kaikille antoisaa ja hauskaa kautta 2018 – 2019 ja nautitaan Ringetestä!!

  

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Oli kesä, oli mopo

24.09.2018, FoPS BSM

 
No mopoa ei, mutta kesä oli ja kuuma sellainen. Koska mitään ilmastonmuutoksen, ihmiskunnan tai edes ringetteliiton kannalta merkittävää sanottavaa ei näin lyhyellä varoitusajalla mistään kaivautunut, lähdetään kynähaasteen kimppuun sieltä, missä aita ei tunnu ylivoimaisen korkealta, eli oman joukkueen vaiheista kesän mittaan.

 

FoPS:n B-joukkue kävi kevään aikana läpi monenlaisia kuvioita. Kokoonpanossa tapahtui muutoksia: viime kaudella R1:n kanssa jaetut -99-pelaajat kasvoivat ulos sarjasta, tuli lopettamisia, seurasiirtoja ja jossain vaiheessa alkoi jo vaikuttaa, että koko touhusta ei tule mitään.

 

Draaman mutkissa tuli vastaan vaihe, jolloin hommasta ei oikeasti olisi tullut mitään ellei seuran, myöskin pieni, C-joukkue olisi yhdistynyt B:n kanssa. Näin sitten onnistuneesti tapahtuikin, kesäharkat päästiin aloittamaan reilun kokoisella porukalla ja sarjaan lähdetään nuorella joukkueella, jonka pelaajista peräti kahdeksan on 2003-ikäluokkaa tai nuorempia.

 

Kesällä pelaajilla ja valmentajillakin on monenlaista muutakin puuhaa ringeten lisäksi ja tästä johtuen kuivaharkat on perinteisesti viety läpi varsin pienellä pelaajamäärällä. Tänä kesänä tässä nähtiin poikkeus kun yhdessä R1:n kanssa järjestetyissä tapahtumissa oli poikkeuksetta paikalla toistakymmentä pelaajaa, parhaimmillaan parikymmentäkin.

 

Jo viime kauden käytännön mukaan osa kesän harjoitustapahtumista oli ulkoistettu Forssan Salaman yleisurheilujaoston hoidettavaksi. Tämä tuo pelaajille uutta intoa ja auttaa jaksamaan taas samojen naamojen katselua koko pitkän talven. Fysiikkapuolen valmennuksessa kesän osalta otti isoa roolia myös seuran ykkössarjajoukkueen slovakialainen vaihtovalmentaja Michael Bujnak tuoden mukaan uusia ja taas hieman erilaisia juttuja.

 

Kaikki päättyy aikanaan ja niin myös kuluneen kesän helteet. Sitä ennen päästiin kuitenkin viettämään FoPS:n ringettepuolen perinteinen jääleiri heinä- elokuun vaihteessa. Kolmipäiväiseksi vakiintunut tapahtuma on järjestetty nyt jo noin viiden vuoden ajan. Mukana on nähty vierailijoita useammasta seurasta varsinaisina leiriläisinä sekä valmentajina. Osa on FoPS:n omia kasvatteja, osa mukana puhtaasti vierailijan roolissa.

 

Leirin lopuksi on pyritty pelaamaan harjoitusottelu. Ajankohta on suhteellisen haastava koska leiri pidetään arkipäivinä ja ensimmäisten jääpäivien illat on yleensä varattu seuran kiekkojoukkueille eli  RB:n leiripeli pelattiin tänä vuonna keskiviikkoiltapäivällä 14:00.  Kahtena peräkkäisenä vuotena vieraaksi on kutsuttu Seiskojen B-joukkue, joka on kutsuihin myös tarttunut ja haasteellisesta tapahtuma-ajasta huolimatta on saatu pelattua senhetkistä tarvetta hyvin palvelevat ottelut.

 

Tämän kauden alla suurin osa harjoitusotteluita on pelattu kotona ja ainoana vieraspelinä joukkue kävi Tuusulassa BlueRingsin vieraana. Muita pre-season vastustajia ovat olleet Ilves, VG-62 ja RNK.

 

Sarja-avaus kolkuttaa ovella, odotusarvot joukkueen yhdessä kasvamisen ja haastajan roolin yllätysmahdollisuuksien hyödyntämisen suhteen ovat korkealla.

 

FoPS RB

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »

Niin siis mitkä ihmeen säännöt?

19.03.2018, LL-89 SM

 
Miten se tuolleen vihelsi? Mitä nyt tapahtuu? Mikä tämä sääntö muka on? Miksi ihmeessä se näin tämän tulkitsee?

 

Say Cheesen ja arvatenkin myös monen muun joukkueen vaihtoaitiossa on tällä kaudella todella oltu silmät kysymysmerkkeinä. Erot tuomarityöskentelyssä ovat nykyään suuremmat kuin Paavo Väyrysen luulot itsestään. Kun toinen tuomari viheltää tilanteen eri tavalla kuin toinen, ei ihme, että pelaaja on kentällä hämillään. Kun kysymys herää, siihen pitää saada myös vastauksia. Pelaajan täytyy tietää, minkä säännön mukaan hän pelaa.

Pari esimerkkiä: Kun ringetteviivan takana tököttävä pelaaja katkoo mailalla neljäntenä levityssyötön ja estää siten jopa maalinsyntymisen, siitä seuraa joskus aloitus hyökkäävälle joukkueelle. Toinen tuomari taas komentaa samasta tilanteesta jäähylle. Tulkintojen heittely tarkoittaa sitä, että joukkue ei voi tietää, miten kuuluu ja saa pelata.

 

Toinen esimerkki taas liittyy hyökkäysaikakelloon. Kun hyökkäävä joukkue saa vedon kohti maalivahtia tai tolppaa ennen kuin kello soi, mutta ei saa rengasta kuitenkaan haltuun, aloitus menee hyökkäävälle joukkueelle. Niin käy, vaikka puolustava pelaaja olisi juuri kiinni renkaassa. Tämä sääntö ei mene millään tajuntaan. Miksi tällainen epäreilu sääntö on yhä voimissaan?

 

Koska ringeten säännöt ovat joka tapauksessa monitulkintaisia, ehdotamme, että sääntöjen tulkintaohjeet päivitetään ajan tasalle ja niihin myös perehdytään niin joukkueissa kuin
tuomarikopissa. Vain siten lajin ydin ja olemus ovat taas kirkkaita ja kaikkien hallussa.

 

Kun vauhti ja sitä kautta äksönin laatu on ringetessä koventunut kausi kaudelta, tuomareiltakin on pakko odottaa enemmän. Silmiä selkään ei tuomareillekaan saada, mutta koulutuksen kautta apua saataisiin siihen, että silmät voisivat olla oikeaan suuntaan. Kun sekään ei aina riitä, ringetteen pitäisi perustaa jääkiekon kaltainen kurinpitolautakunta, joka voi ottaa tilanteita käsittelyyn jälkikäteen vaikkapa videoleikkeiden perusteella. Uskomme, että tahalliset vahingoittamisyritykset saataisiin tällä pelotteella karsittua minimiin.

 

Tahallisia selkään ajoja ja muita lajiin kuulumattomia ilmiöitä on pesiytynyt kummasti kentälle, joten jottaen pitäs nyt oikkeesti tehä! Jos ei tehdä ja rajuistakin vartalokontakteista tulee uusi normaali, jolle ummistetaan silmät, on menty jo liian pitkälle. Sääntökirjaan pitäisi päivittää esimerkiksi vartalokontaktijäähyn määritelmät. Emme suoraan sanottuna tiedä, miten kovaa nykyään saa pelata.

 

Samalla kun kentällä hyväksytään enemmän, tuomareiden sietokyky pelaajien kysymyksiä ja tunnekuohuntaakin kohtaan on vastaavasti pienentynyt.

 

Rajansa tietysti turhalla länkytykselläkin, mutta keskusteluyhteys on hyvä säilyttää varsinkin tilanteissa, joissa pelaaja kysyy säännön tulkinnasta. Tuomareihin kohdistuvista
käytösrangaistuksista lentää kyllä pihalle, mutta kun kentällä tapahtuu rumia juttuja, pelaaja napottaa jäähyaitiossa kaksi minuuttia. Esitämme, että tuomarit uskaltaisivat antaa isompia rangaistuksia myös tilanteista, jotka tapahtuvat joukkueiden välillä.

 

Lähtökohdan on oltava, että tuomarit ovat kentällä sitä varten, että pelaaminen on turvallista.

 

LL-89 Say Cheese Ringette

 

0 kommenttia Katso tai kommentoi »