Ringettemuistojen kynä
Suomen Ringetteliitto juhlii 40-vuotistaivaltaan, minkä kunniaksi jaamme tällä kaudella ringetteperheen ikimuistoisimpia ringettehetkiä!
Lue lisää Ikimuistoisin ringettehetki -kampanjasta ja siitä, miten voit vinkata meille haastateltavasta täältä!
Ringettematkat ovat täynnä ikimuistoisia hetkiä
26.11.2023, Eeva Tanttu / KaPa-51
Kuva: Eeva Tantun kotialbumi.
Kangasniemi on pieni paikkakunta Etelä-Savossa, jossa tahdotaan pelata ringetteä. Helppoa se ei aina ole ollut eikä ole edelleenkään, mutta niin sitä yhä edelleen vaan pienemmät ja nuoremmat joukkueet lähtevät pelaamaan Etelä-Suomen aluesarjaa, kun omalla alueellamme Itä-Suomessa ei ole tarjota riittävästi pelejä tai vastustajia.
Olen aikoinaan pelannut Tikkakosken Tikassa ja tuolloin Tikka pelasi kahta eri aluesarjaa, muistaakseni Häme-Pohjanmaan ja Itä-Suomen aluesarjaa, ja asia jäi mieleeni kytemään. Kun sitten myöhemmin palasin Kangasniemelle valmennustehtäviin, ja olimme valmennettavieni kanssa jo useamman vuoden ajan tahkonnut muutaman joukkueen Itä-Suomen aluesarjaa, pelaaminen samoja vastustajia vastaan alkoi tuntua tylsältä. Tuolloin aloimme tosissamme pohtimaan mahdollisuutta lähteä pelaamaan jotain muutakin sarjaa kuin omaamme. Kaudelle 2014–2015 ensimmäinen joukkueemme siirtyi pelaamaan Häme-Pohjanmaan D-sarjaa. Seuraava joukkue seurasi perässä kaudelle 2015–2016. Kaudelle 2017–2018 haimme lupaa osallistua Etelä-Suomen aluesarjaan ihan käytännön syiden kannalta. Nyt on menossa jo viides joukkue, joka pelaa pelejä Itä-Suomessa ja sen lisäksi toista sarjaa, ja nykyään Etelä-Suomen aluesarjassa. Tätä päätöstä emme ole katuneet, ja liikkuminen pois omalta alueelta on ollut paras ratkaisu meidän seurallemme. Toiminta on pysynyt riittävän haastavana, kiinnostavana ja motivoivana, kun pelaajille voidaan tarjota kauden aikana paljon pelejä ja erilaisia vastuksia. Samalla kun olemme päässeet seuraamaan eri seurojen toimintaa, olemme pystyneet kehittämään myös omaa toimintaamme. Ja vuosien aikana meidän pienestä seurastamme on myös löytynyt huikean lahjakkaita pelaajia.
Etelä-Suomen aluesarjassa pelaamisessa on ollut paljon hyvää, mutta pitkät matkat ja isot kustannukset aiheuttavat välillä hieman haastetta. Joskus pelireissuille lähdöt ovat hyvin varhain aamulla, kun taas toisinaan palaillaan peleistä kotiin 8–10-vuotiaiden kanssa sunnuntaina ilta yhdentoista jälkeen. Tämä laittaa välillä aikuiset pohtimaan, onko tässä mitään järkeä. Perheet ja nuoret joutuvat miettimään kuinka koulu suoritetaan kunnialla, kun viikonloput vietetään usein bussissa, jossa ei välttämättä lukurauhaa ole. Toki lapset ja nuoret pelurit nauttivat myös pitkistä pelireissuista, ja bussissa on ilo irti joka ikinen kerta niin peleihin mennessä kuin tullessa. Ringettepolun edetessä kilpasarjavaiheeseen kuvioon mukaan tulevat myös yön yli -reissut. Nämä yhteiset pitkät reissut luovat mitä parhainta joukkuehenkeä, mutta toki niissä on myös haasteensa.
KaPan C- ja D-ikäisten tyttöjen mielestä parasta pelireissuissa on yhteinen aika joukkueen kanssa ja yhdessä pelaaminen. Bussimatkalla parasta on musiikin kuuntelu ja kavereiden kanssa oleminen. Mahdollisuuksien mukaan useammat eri joukkueet kulkevat samalla bussilla, kun aikataulut osuvat kohdilleen. Näistä aikataulusuunnitteluista isot kiitokset sarjapäälliköille ja jojoille - niin omille kuin vieraille. Turvalliseen kulkemiseen ja kauden läpiviemiseen yleensä tarvitaan myös sponsoreita ja paljon muita arvokkaita taustatekijöitä.
Uskon, että bussimatkat ja muut reissut säilyvät ikuisesti myös jo uransa päättäneiden toimihenkilöiden muistoissa. Kaikki me olemme yhdessä tehneet upeaa työtä kangasniemeläisen ringeten eteen, vaikka se välillä paljon voimavaroja viekin. Jatkossakin on tärkeää lähteä rohkeasti muualle pelaamaan, jotta laji säilyy meillä Kangasniemellä.
Tällä kirjoituksella haluaisin myös muistuttaa, että täältä on yhtä pitkä matka muille halleille kuin niiltä meille. Loikka toisille alueille antoi seurallemme näkyvyyttä ringetteyhteisössä, ja uskoisin, että ainakin vanhemmat joukkueet jo hyvin tietävät, missä Kangasniemi on, emmekä lopulta ole niin kaukana kuin ehkä luullaan. Kiitos silloiselle Häme-Pohjanmaalle ja Etelä-Suomelle, että avasitte ovenne meille. Näin olemme saaneet kokea ikimuistoisia hetkiä ringeten parissa, uusia ystäviä ja tuttuja unohtumatta. Omia juuriakaan ei toki unohdeta: Olemme kaikkien näiden vuosien ajan olleet koko ajan edelleen mukana myös oman alueemme toiminnassa ja osallistuneet pelitapahtumiin.
Eeva Tanttu, valmentaja, KaPa-51
NoU Ringeten moninkertaisen SM-mitalistin Kati Koskelinin sydän sykkii edelleen ringetelle
23.11.2023, Heli Koivuluoto / NoU Ringette
Kuva: Heli Koivuluoto
Kati Koskelinin ringettetaival alkoi vuonna 1991 Iisalmesta, josta matka jatkui Lapinlahden naisten joukkueeseen jo 14-vuotiaana. Ringette on ollut iso osa elämää jo vuosikymmenien ajan ja yksi Katin mieleenpainuvimmista ringettemuistoista onkin neljällä eri vuosikymmenellä voitetut SM-mitalit (1999 SM-pronssi Lapinlahdella, 2003 SM-kulta Lapinlahdella, 2019 SM-kulta Nokialla ja 2021 SM-hopea Nokialla). Näiden lisäksi Katilla on 2 MM-kultaa (2000, 2013), 1 MM-hopea (2002), 1 Seurajoukkueiden MM-kulta (2011), 5 SM-kultaa (2009, 2012, 2013, 2014, 2016), 2 SM-hopeaa (2011, 2018), 1 SM-hopea jääkiekossa (2018) ja yhteensä 389 pelattua ottelua SM-sarjassa. Maalitaiturina tunnettu Kati tehtaili kaikkiaan 1358 tehopistettä (803 maalia, 555 syöttöä) pelaajauransa aikana. Saavutuksiaan Kati kommentoi näin: “On ollut hienoa saavuttaa kaikki nuo, mutta tärkeintä on ollut saada pelata samassa joukkueessa mahtavien ihmisten kanssa.”
NoU Ringeten onneksi Kati jatkoi ringeten parissa myös pelaamisen jälkeen ja nykyään Kati valmentaa NoU Ringeten D-junnuja. Junnuvalmennuksessa on nyt menossa seitsemäs kausi. Oma tytär meni F-junnuihin 2017/2018-kaudella ja siitä lähtien Kati on valmentanut joukkuetta. Nykyisessä joukkueessa on yhdeksän tyttöä, jotka ovat olleet mukana alusta lähtien. Tytöt kuvaavat Katia kivaksi ja mukavaksi valmentajaksi. Treeneissä harjoitteet tehdään kunnolla ja ne ovat monipuolisia. Jäällä tehdään paljon uusia juttuja, mikä lisää treeni-intoa ja tekee treeneistä vaihtelevia.
Mieleenpainuvimmaksi ringettemuistoksi valmentamisesta Kati nostaa tyttöjen kehittymisen ja uusien asioiden oivaltamisen. On hienoa nähdä tyttöjen kehittyvän ja oppivan uutta jokaisessa treenissä sekä nähdä joukkueen kasvavan joukkueeksi, jossa jokainen uskaltaa olla oma itsensä. “Itse valmentajana näenkin, että on tärkeintä opettaa lapsille ja nuorille liikunnalliset elämäntavat ja sosiaalisia taitoja”, Kati summaa valmennusta ja kannustaa muitakin lähtemään rohkeasti mukaan valmennukseen. Pelaajien kehittymisen seuraaminen aitiopaikalta on aikaa vievää mutta palkitsevaa, kun näkee omien oppien jalostuvan pelaajien tekemisessä ja onnistumisissa.
Heli Koivuluoto, Katin valmentajakaveri, NoU Ringette D
Isältä tyttärelle
16.11.2023, Atte ja Moona Veijola / Apple Tree Ringette
Kuva: Veijoloiden kotialbumi.
Luistelu oli omassa lapsuudessani tärkeä taito. Kavereiden kanssa vietimme talvisin paljon aikaa ulkojäillä. Välillä jopa koulun jälkeen hallimies päästi hetkeksi jäähallin kaukaloonkin pelailemaan, ennen kuin varatut jäävuorot alkoivat illaksi. Esikoisen kanssa käytiin yhdessä yleisöluisteluvuoroilla, sillä halusin opettaa hänet luistelemaan, erityisesti hokkareilla. Siitä aina välillä napinaa kuuli, sillä miltei kaikilla kavereilla oli kaunoluistimet.
Mukaan ringetteen
Forssassa on ringetelle hyvät puitteet ja laji on paikkakunnalla tunnettu, vaikka en henkilökohtaisesti pelejä ollutkaan nähnyt. Perheemme ringetteharrastus sai kipinän, kun Moonan eskarikaveri pyysi mukaan kokeilemaan lajia ringettekouluun. Muutamat treenit kevät talvella ja päälle ringettekoulun päätösturnaus veikin sen verran mukanaan, että seuraavalle kaudelle siirryttiinkin F-joukkueeseen harjoittelemaan ja pelailemaan. G-ikäisille ei ollut tuolloin omaa joukkuetta. ”Ikimuistoisin hetki oli saada omalla nimellä varustettu pelipaita, jota kotona heti sitten soviteltiinkin”, kertoo Moona. Itse pääsin mukaan huoltotiimiin täyttelemään vesipulloja ja teroittelemaan luistimia. Hetken myös ennätin valmistella seuraavaa kautta joukkueenjohtajana, ennen Lohjalle muuttoa. Moonaa ringeten loppuminen harmitti kovasti. Espoosta katseltiinkin ensin harrastusmahdollisuuksia, mutta työ- ja harjoitusajat eivät mahdollistaneet harrastuksen jatkamista siinä hetkessä. Halu oli kuitenkin harrastaa ja käytiin kokeilemassa muita lajeja, mutta niihin ei oikein tullut sellaista paloa kuin mitä ringette oli antanut. Pari vuotta ehti kulua ennen kuin törmättiin ilmoitukseen, että Lohjalle oli perustettu joukkue Apple Tree Ringette ja sinne pitikin päästä mukaan. Nykyisin omaan toimenkuvaani seurassa kuuluvat luistinten teroittelu, joukkueenjohtajan hommat, hallituksen jäsenen rooli sekä koitan autella missä milloinkin tarvitaan ja aika riittää. Moona harjoittelee kahdesti viikossa Lohjalla Apple Treen kanssa ja peliviikoilla olemme koittaneet käydä lisäksi yhteystyöseura Walapaisin jäävuorolta hakemassa oppeja. Moonalle parasta ringetessä on, kun pääsee jäälle ja pelaamaan. Muu jään ulkopuolella tapahtuva oheistoiminta kiinnostaa puolestaan sitten vähemmän.
Nuori seura
Nuorella seurallamme ei ole vielä vakaata tunnettavuutta Lohjan harrastuspiireissä. Harrastajien hankintaan pyritään panostamaan mm. luistelukoulun, erilaisten teema- ja tutustumisvuorojen avulla. Lähestymme harrastusta ilon kautta ja haluamme, että lajin pariin olisi mahdollisimman helppo tulla mukaan. Omaa sarjajoukkuetta emme onnistuneet saamaan täksi kaudeksi, mutta yhteinen joukkue saatiin syntymään Vantaalaisen Walapaisin kanssa. Näin saatiin halukkaille tytöille järjestettyä mahdollisuus sarjapeleihin. Teemme yhteistyötä myös Nurmijärven ja Tuusulan joukkueiden kanssa. Näin pelaajarinki laajenee, mikäli lainapelaajia tarvitaan esim. sairastapausten vuoksi, ettei pelejä tarvitsi jättää pelaamatta tai mennä liian pienellä kokoonpanolla pelaamaan.
Atte ja Moona Veijola, Apple Tree Ringette
Ikimuistoisin ringettehetki
15.11.2023, Keijo Lehtinen / Ikimuistoisin ringettehetki -arvonta
Oli vuosi 2000 ja Suomi-Kanada MM-loppuottelu Espoon LänsiAuto Areenalla (nykyinen Espoo Metro Areena), kun olin Kanadan jäähyluukun avaajana. Komea tuloskuutio vaati erikseen käyttäjän. Tuloskuution käyttäjä oli myös ollut useammassa SM-liigan Espoon kotipelissä mukana. Kun viimeinen minuutti pelistä alkoi, lisääntyi yleisön äänet. Viimeiset 10 sekuntia yleisö laski niitä, ja kun peli loppui, ei edes summeria kuullut kunnolla. Kellonkäyttäjä kääntyi puoleeni, kun olimme jo ennen ottelun alkuakin jutelleet, ja totesi: "Tässä hallissa ei ole tällaista mekkalaa ikinä vielä kuultu, vaikka Espoon Blues olisi voittanut. Tämä oli uskomaton kokemus." Niin se todella oli. Suomen toinen MM-kulta, ensimmäinen kotona voitettu.
Keijo Lehtinen
Unelmien reissu toiselle puolelle maapalloa
10.11.2023, Ilona Haataja / Blue Rings
Blue Rings ja Waterloo Wildfire turnauksen finaalin jälkeen.
Kuva: Ilona Haatajan perhealbumi
Ikimuistoisin ringettehetkeni on tähän mennessä ollut Kanadan reissu C-nuorissa helmikuussa 2023. Koronan takia reissua siirrettiin parilla vuodella, mutta kun se koitti, oli se unelmien täyttymys.
Olimme monia vuosia tietyllä porukalla kerännyt rahaa Kanadan reissua varten. Matkaan lähti C08 ja D09 joukkueiden pelaajia, sekä suuri joukko kannustajia ja toimihenkilöitä.
Muistan sen tunteen vatsassa, kun heräsin lähtöaamuna klo 4.00 ja lähdimme kohti lentokenttää väsyneinä, mutta odottavaisin mielin. Meidät oli jaettu matkaryhmiin (noin 6-9 hlö/ryhmä), joissa matkustaisimme Kanadaan ja takaisin. Kentälläkään ei vielä tuntunut siltä, että nyt se lähtö ja reissu on vihdoin koittanut. Suuri innostus ja odotus vihdoin palkittaisiin. Kahden pitkän lennon jälkeen olimme laskeutuneet Torontoon ja matkaoppaamme Anna oli meitä vastassa. Ensimmäinen kulttuurishokki oli kaikilla varmasti vessat ja niiden koppien isot raot. Kulttuuri tuntui samanlaiselle, mutta samalla ihan erilaiselle, olimme kuitenkin toisella puolella maapalloa.
Ensimmäinen harjoituspeli alle 24 tuntia Kanadaan saapumisen jälkeen toi shokin pelaamisen eroista. Hiukan eroavat säännöt sekä pelaajat ottivat paljon enemmän kontaktia kuin Suomessa. Vastassa oli kova AA-joukkue, joka voitti meidät isoin luvuin. Harjoituspelien välissä kävimme isäntäjoukkueen perheiden kanssa illallisella ja ensi kertaa pääsimme tutustumaan todella mukaviin kanadalaisiin ringeten pelaajiin. Samana iltana pelasimme toisen harjoituspelin isäntäjoukkuettamme Waterloo Wildfire:a vastaan, jonka jälkeen siirryimme perheisiin. Pääsimme kunnolla kulttuurin ytimeen ollessamme 2-4 joukkuekaverin kanssa eri perheissä 3 päivän turnauksen ajan.
Jännitys oli havaittavissa ensimmäisen turnauspelin koittaessa, vaikka vastassa oli jo toista kertaa isäntäjoukkueemme. Kannustusjoukkojen upeat kannustukset ovat jääneet mieleen ja fiilis hallissa oli sanoinkuvailematon. Suomalaisina olimme iso ihme kanadalaisille pelaajille ja saimme paljon kehuja peleistämme ja englannin kielen taidoistamme. Osaa kylläkin järkytti, että Suomessa ei ole ympäri vuoden talvi eikä täällä ole jääkarhuja. Olimme voittaneet jokaisen turnauspelin ja pääsimme finaaliin, vastustajaksi asettui jälleen kerran Waterloo Wildfire eli isäntäjoukkueemme tytöt. Tiukan pelin päätteeksi voitto ja turnauksen 1. sija lähti Suomeen luvuin 7–1. Fiilis kannustajien huutaessa, joukkueen iloitessa ja mitalit kaulassa oli kuin unelma. Mikään turnausvoitto ei ole tuntunut samalta, kuin Kanadassa voitettu, käytännössä Suomea edustaen sinivalkoiset maalit poskilla. Turnauksen päätyttyä sanoimme heipat uusille ystäville ja siirryimme Torontoon loppureissun ajaksi.
Turnauksen jälkeen pelasimme vielä yhden harjoituspelin, joka päättyi suureen tappioon AA-joukkueelle. Pääsimme Torontossa ollessamme näkemään CN Towerin maisemat, Hockey Hall of Famen, upeat Niagaran vesiputoukset ja NHL-pelin USA:n puolella Buffalossa. NHL-pelissä joukkueemme nimi näkyi isolla taululla ja se tallentuikin aika moneen kameraan. Edessä olevat ystävälliset ihmiset onnittelivat meitä ja sattumalta päädyimme heidänkin selfie-kuviin. Shoppailtua tuli outleteissa ja eri kauppakeskuksissa sekä tietysti tuliaisia osteltua läheisille kotipuolessa.
Haikeutta oli ilmassa, kun bussi suuntasi lentokentälle ja jäljellä oli enää paluumatka. Toisella lennolla, joka suuntasi kohti Helsinkiä, sattui joku matkalla olleista henkilöistä mainitsemaan voitostamme miehistölle ja täten kuulimme kapteenilta onnittelut ringeten “maailmanmestaruudesta” ja taputukset kanssamatkustajilta. Olo oli lähes kuin maailmanmestarilla ja koneen laskeutuessa oli haikea, mutta todella onnellinen ja kiitollinen olo reissusta.
Reissusta jäi jäljelle muistoksi turnausvoitto & mitali, kuvakirja, tuliaisia ja paljon uusia ystäviä sekä unohtumattomia kokemuksia.
Ilona Haataja, Blue Rings Black C-joukkue
